Fontainebleau, osa #2

Sittenhän ne sateetkin kivasti kirposivat ilmoille. Yhtenä päivänä ei tarvinnut kiivetä ollenkaan, oli muuten ensimmäinen lepopäivä seitsemään päivään. Sen jälkeen kahtena päivänä alkoi sataa kesken kiikkujen. No ei sinänsä, hyvä vaan, että saa välillä ottaa levon kannalta.

Ilmeeni oli samanmoinen ensipisaroiden valuessa kuin alla olevalla kivenmurikalla. Mutta kyllä se siitä sitten suli.



Näimme The Outsiderissä (tai Between the Trees saattoi olla kyseessä kanssa) sellaisen hienon kanttihässäkän kuin Gargantoit (7A). Päätimme tuossa päivänä muutamana kurvata pelipaikoille ja lähettää reitin. Kun saavuimme paikan päälle,huomasimme ensimmäiseksi, että kattohan on ihan naurettavan korkealla ja kyllähän siinä pelonsekaisia tunteita väistämättä heräsi :) Katon loppu oli jossain 3.5 metrissä. Itse heitin pyyhkeen suoraan kehään, Jussi sitä vastoin päätti antaa pari yrkkää. Jussin nakit kuitenkin olivat niin rieskana, että yritykseksi jäi lähetys.



Itse päätin napsia pari kuvaa ympäröivästä maastosta.



Käytiin toistamiseen Apremontissa kun Jussi tahtoi yrittää Crazy Horsea (7B). Sehän passasi mulle, koska nakkini ovat kroonisesti vereslihalla. Paikalla oli saksalainen boulderjemu, joka yrkkäili reittiä. Odotimme ystävällisesti kunnes mies saisi hommansa päätökseen. Itse en ajatellut kokeilla reittiä ja sanoin olevani vain väsynyt köysittelijä, jolla ei mitään jakoja ko. reittiin olisi. Jussilla ei meinannut hommasta ensin tulla mitään, joten päätin antaa pari yrkkää. Yhtäkkiä huomasin kenottavani reitin topissa kolmannella yrkällä. Olo tuntui pitkästä aikaa lähestulkoon vahvalta. No ei missään nimessä vahvalta, mutta vahvemmalta kuin aiemmin.

Parikymmentä yrkkää laitettuaan Jussikin taiteili tiensä toppiin ja samalla hetkellä kun mies pääsi toppiin, kamerasta loppui akku. Hyvä niin, saatiin reitti mukavasti videonakin taltioitua.




Nyt ollaan kiivetty muutama päivä muiden suomalaisten kanssa, jotka hyökkäsivät giteemme kun olivat varanneet sen nokkelasti ennen meitä. Me menimme bivitteleen telttaan, mutta onneksi säätiedotus lupasi viikon poutaa putkeen.

Olen monesti miettinyt, että mistähän se taiteilija on reväisty, joka on sommitellut maastopukuihin niin julmetun hienot kuosit. Tänä aamuna se sitten vihdoin ja viimein selvisi kun olin heittämässä kepillistä yhden puun juurella.



Mitäs vielä? Jusa kävi kiikkumassa pitkän Isatis-päivän päätteeksi La Coquille -reitin, napattiin talteen pari fotonia siitäkin.



Sitten Suomi-possella käytiin aiheuttamassa pahennusta Bas Cuvierissa. Allekirjoittanut kiikkui pitkän aikaa Nemesiksenä roikkunaan Holey Moleyn (7A) vihdoin ja viimein. Loppupäivä menikin katsellessa kun muut suorittivat lähetyksiä. Illansuussa kipaistiin vielä Cuvier Rempartiin ja poijjaat kiipesivät jonossa Duroxmanien ja sen jälkeen L'Angle Allainin. Nappasin myös hienon kuvan Antista, joka kiikkui vähintään yhtä vihreää ja hienoa reittiä kuin High Time Vaasassa.

Fontainebleau, osa #1

Viikko takana Fontsussa. Koko viikon ajan olo on ollut sellainen, että on huonommassa kunnossa kuin koskaan. Syynä lienee se, että viimeksi olen ollut ulkona boulderoimassa kesäkuun ensimmäisinä päivinä Sveitsissä. Sen jälkeen olen kiivennyt pelkästään köydellä - kunnes sain pyhän lupaukseni täytettyä.

Moni voi kysyä, mitä eroa voi olla köysittelyssä ja boulderoinnissa. Monille ei varmaan mitään, mutta itselleni erot ovat kohtuu suuret. En päässyt Fontsussa reittejä, jotka olin ensimmäistä kertaa kiivennyt ensimmäisellä Fontsun reissulla vuosia sitten. Ensimmäinen ero oli otteesta kiinni ottaminen. Kun "normaalisti" roiskaisen käden otteelle, saan siitä kiinni ja pidän kiinni. Nyt vähänkään vaikeammassa muuvissa puristan vasta siinä vaiheessa kun on jo liian myöhäistä. Toinen juttu on se, että jos ote tuntuu huonolta, en pidä täysillä kiinni. Eli en kiipeä omilla rajoillani.

Ensimmäisen viikon agendana on siis ollut löytää pikkuhiljaa kadoksissa ollut hermotus boulderointiin ja se kiukku vetää jokainen muuvi kuin viimeisensä :) Kai monet sen osaa tehdä köydelläkin, mutta itselläni köysitellessä kiipeilytyyli on hitaampi, rauhallisempi ja staattisempi. Kun taas tyylini boulderoida on enemmän dynaaminen, aggressiivisempi ja enemmän riskirajoilla liikkuva. Eka viikko jouduttiin myös bivittelemään Ranskan metsissä. Ei kovin siistiä- suosittelen giteä tai F1-hotellia...



Alkureissu on ollut enemmän tai vähemmän totuttelemista hiekkakiveen, boulderointiin ja vereslihalle kuluneisiin sormenpäihin. Olemme kiivenneet joka päivä yleensä helppoja 6A-6C -pätkiä ja yritelleet jotain 7A:n tuntumassa olevaa. Eli mitään urotekoja ei olla vielä tehty eikä varmaan tulla vielä vähään aikaan tekemäänkään.



Eilen menimme Rocher aux Sabotsiin, vaikka sunnuntainahan paikka on täyteen ammuttu ihmisiä. Ajattelin kuitenkin näyttää Jusalle minkä verran ja minkälaisia ihmisiä Fontsussa on viikonloppuisin. Rocher aux Sabots on siitä tosi kiva paikka, että sinne on tehty oma valkoinen circuit pelkästään lapsille. Boulderit ovat vain parin metrin korkuisia ja reitit helppoja. Ne on numeroitu valkoisella maalilla. Alastulot ovat hiekkaa ja meno oli kaiken kaikkiaan enemmän picnic-henkinen kuin missään muualla (Magic Wood, Albarracin, Suomi, Kjuge jne) olen nähnyt.

Paikalla olí pareja kävelemässä, lapsiperheitä päivänvietossa, kiipeilijöitä circuiteilla, kiipeilijöitä tiettyjen reittien kimpussa ja parkkipaikalla vielä sama, vanha gubbe pohjaamassa kenkiä. Kaiken kaikkiaan aika mielenkiintoinen asetelma.

Kävimme aluksi Le Tiroir (6B)-nimisen klassikon kimppuun. Molemmat kiikkuivat sen näppärästi, mutta yleisesti ottaen tuntuu siltä, että 6B on Fontsussa aina vaikeampi kuin esim. 6C tai 7A =) Johtuu varmaan paskasta jalkatekniikasta, mutta kuitenkin. Jusa pyöräytti sen jälkeen nätisti reitin L'Oblique (6C) probleeman kasaan.

Eväsretkellä olleet ihmiset pysähtyivät katselemaan kiipeilyjä ja taputtivat jokaiselle toppaajalle. Hiukan absurdi olohan siitä tuli, mutta jos aikoi kiivetä, ei auttanut siitä välittää :) Parit ranskikset suosittelivat meille L'Obliquen jälkeen kolmea reittiä: Jet Set (7A), Smash (7B) ja Graviton (7A). Kaksi ensimmäistä ovat aika suoraviivaisia dynoja ja kolmas kunnon hyljetoppaajan unelma.

Jet Setissä lähtään parilta hyvältä otteelta, vedetään huonohkolle krimpille, tehdään match ja loikataan vasemmalla kädellä kiven päälle. Ongelma on pystysuora, joten voimapuolella reitti on helppo. Muutamalla yrkällä sain asennon sopivaksi ja Jet Set antautui. Jusa hyppi kuin Duracell-pupu, mutta käsi ei vain suostunut pysymään toppiotteessa. Lähellä, mutta ei savuketta.

Seuraavana oli vuorossa Smash. Reissun kovin greidi oli edessä. Kyseessä oli aivan suoraviivainen dyno. Lähtöotteet alhaalla, reipas pumppaus ja roiskaisu emäkahvalle. Probleema näytti ekamulkaisulla aika samantyyliseltä kuin Le Jete Vert Isatiksessa. Muutaman yrkän jälkeen tuntui siltä, että korkeus olisi riittävä, mutta jostain syystä en saanut otteesta kiinni. Jusa kysäisi ohimennen, kannattaisiko yrittää vaikka koukistaa hieman sormia ja ottaa kiinni toppiotteesta… Otin vinkin vittuiluna, mutta päätin koettaa. Hommahan toimi kahdella yrkällä :D Nyt kun reissun eka 7B meni, mies oli niin uhoa ja voimaa täynnä, että päätimme siirtyä Gravitonille.

Kuvissa olen ottanut käyttöön uuden kiipeilyilmeen hamsteri-ilmeen lisäksi. Kyseessä on selkeä Urpoilme.




Jusa katsoi ensin mallin alkumuuveihin, sitten allekirjoittaneella loppui usko toppauksen kanssa. Jusa sitä vastoin pamautti heelhookin rohkeasti oikealla jalalla, nosti oikean käden topin **skaan krimppiin ja väänsi väkisin itsensä ylös. Harmillisesti ekalla yrkällä tuli dabi viereiseen kiveen, joten se meni Jusan osalta "vasta" tokalla yrkällä. Itselläni oli ongelmia luottaa huukkiin ja jouduin pari kertaa keräämään uskallusta. Mutta parin yrkän jälkeen hirvityylin toppaus oli suoritettu.

Tässä vaiheessa päivä alkoi kääntyä jo iltaan, joten miehet kävivät hakemassa La-Chapelle-Reinin kylästä … PITSAN :D Iltapalaksi siis pitsaa ja Babylon 5:sta.