tiistai 12. lokakuuta 2010

Fontainebleau, osa #2

Sittenhän ne sateetkin kivasti kirposivat ilmoille. Yhtenä päivänä ei tarvinnut kiivetä ollenkaan, oli muuten ensimmäinen lepopäivä seitsemään päivään. Sen jälkeen kahtena päivänä alkoi sataa kesken kiikkujen. No ei sinänsä, hyvä vaan, että saa välillä ottaa levon kannalta.

Ilmeeni oli samanmoinen ensipisaroiden valuessa kuin alla olevalla kivenmurikalla. Mutta kyllä se siitä sitten suli.



Näimme The Outsiderissä (tai Between the Trees saattoi olla kyseessä kanssa) sellaisen hienon kanttihässäkän kuin Gargantoit (7A). Päätimme tuossa päivänä muutamana kurvata pelipaikoille ja lähettää reitin. Kun saavuimme paikan päälle,huomasimme ensimmäiseksi, että kattohan on ihan naurettavan korkealla ja kyllähän siinä pelonsekaisia tunteita väistämättä heräsi :) Katon loppu oli jossain 3.5 metrissä. Itse heitin pyyhkeen suoraan kehään, Jussi sitä vastoin päätti antaa pari yrkkää. Jussin nakit kuitenkin olivat niin rieskana, että yritykseksi jäi lähetys.



Itse päätin napsia pari kuvaa ympäröivästä maastosta.



Käytiin toistamiseen Apremontissa kun Jussi tahtoi yrittää Crazy Horsea (7B). Sehän passasi mulle, koska nakkini ovat kroonisesti vereslihalla. Paikalla oli saksalainen boulderjemu, joka yrkkäili reittiä. Odotimme ystävällisesti kunnes mies saisi hommansa päätökseen. Itse en ajatellut kokeilla reittiä ja sanoin olevani vain väsynyt köysittelijä, jolla ei mitään jakoja ko. reittiin olisi. Jussilla ei meinannut hommasta ensin tulla mitään, joten päätin antaa pari yrkkää. Yhtäkkiä huomasin kenottavani reitin topissa kolmannella yrkällä. Olo tuntui pitkästä aikaa lähestulkoon vahvalta. No ei missään nimessä vahvalta, mutta vahvemmalta kuin aiemmin.

Parikymmentä yrkkää laitettuaan Jussikin taiteili tiensä toppiin ja samalla hetkellä kun mies pääsi toppiin, kamerasta loppui akku. Hyvä niin, saatiin reitti mukavasti videonakin taltioitua.




Nyt ollaan kiivetty muutama päivä muiden suomalaisten kanssa, jotka hyökkäsivät giteemme kun olivat varanneet sen nokkelasti ennen meitä. Me menimme bivitteleen telttaan, mutta onneksi säätiedotus lupasi viikon poutaa putkeen.

Olen monesti miettinyt, että mistähän se taiteilija on reväisty, joka on sommitellut maastopukuihin niin julmetun hienot kuosit. Tänä aamuna se sitten vihdoin ja viimein selvisi kun olin heittämässä kepillistä yhden puun juurella.



Mitäs vielä? Jusa kävi kiikkumassa pitkän Isatis-päivän päätteeksi La Coquille -reitin, napattiin talteen pari fotonia siitäkin.



Sitten Suomi-possella käytiin aiheuttamassa pahennusta Bas Cuvierissa. Allekirjoittanut kiikkui pitkän aikaa Nemesiksenä roikkunaan Holey Moleyn (7A) vihdoin ja viimein. Loppupäivä menikin katsellessa kun muut suorittivat lähetyksiä. Illansuussa kipaistiin vielä Cuvier Rempartiin ja poijjaat kiipesivät jonossa Duroxmanien ja sen jälkeen L'Angle Allainin. Nappasin myös hienon kuvan Antista, joka kiikkui vähintään yhtä vihreää ja hienoa reittiä kuin High Time Vaasassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti