keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Viimeistely jatkuu

Huh huh. Oli käydä ohraisesti otteiden kanssa, mutta siitä onneksi selvittiin nipin napin.

So Illin otteet tilattiin hyvissä ajoin ja niiden piti tulla perille 3-5 päivässä. Viime viikolla kävin utelemaan, että missä otteet mahtavat olla kun niistä ei mitään kuulu. Kävi ilmi, että ne olivat jääneet kuriirin varastoon sen jälkeen kun he olivat noutaneet ne So Illiltä. Sitten alkoikin uskomaton ruljanssi otteiden raijaamiseksi Suomeen ennen avajaisia.

Otteet tulivat lentokoneella Suomeen sunnuntaina, mutta tullauskuvioissa menisi pari päivää. AKT:n lakko aiheutti pientä lisäjännää, mutta tänään otteet kuitenkin saapuivat perille! :) Kisoissa on käytössä pääasiassa So Illin otteita, joten voitte kertoa mielipiteenne niistä kisojen jälkeen tai kisojen aikana.

Alla kuva otekasasta.



Saimme myös valmiiksi mankkauspisteen v2:n. Nyt se pitäisi vielä asentaa paikalleen ja heittää täyteen mankkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti